sunnuntai 26. lokakuuta 2008

FIN MVA BH Ambre De Molossie

Takana loistava reissu Seinäjoelle! 19 bullmastiffia oli ilmoitettu. Aino voitti luokkansa, paras narttu kisan ja sai viimeisen sertinsä (+ cacibin) ja on nyt Miss Suomi eli Suomen muotovalio! Aino haluaa, että hänestä käytetään vain tuota Miss Suomi titteliä tästä eteenpäin ;D

Viljo osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä junioriluokassa, esiintyi erittäin hienosti, sai erinomaisen ja oli luokkansa toinen. Tito voitti junnuluokan ja oli sitten paras uros ja lopulta ROP! Aino oli siis VSP. Ohessa kuva ROP kehästä.


Enni esiintyi myös hienosti vaikka Heidi ei ollut ehtinyt harjoitella kauheasti, mutta silti riittävästi näköjään ;D Ennille siis EH, taitaa kehittyä yhtä hitaasti kuin äitinsäkin. Ei se mitään hiljaa hyvä tulee...


Kiitokset vielä Heidille aivan loistavasta matkaseurasta!!! Tässä vielä muutama kuva matkalaisista.




keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Sunnuntaikävelyllä

Oltiin sunnuntaina mun tädin kanssa päiväkävelyllä Tikkurilassa. Aurinko paistoi, oli oikein mukava ilma. Otin muutaman kuvan meidän tytöistä Keravajoen rannalla. Viljo ei päässyt mukaan, vaan jäi kotiin odottamaan tottistreenejä :D

lauantai 11. lokakuuta 2008

BH Ambre de Molossie

Oltiin tänään Ainon kanssa BH-kokeessa Vantaalla ja suoritimme sen hyväksytysti :D. Olen erittäin tyytyväinen vaikka oltais me parempaankin suoritukseen pystytty. Turhaan piti taas jännittää ja se kun vaikuttaa sitten Ainonkin suoritukseen... Mutta läpäisty on!

Laitan kuvia myöhemmin kun saan aikaiseksi. Tässä yksi vanha tokokuva.


Ja suuret kiitokset Riitalle meidän sparraamisesta ja hyvin toteutetusta "salaoperaatiosta". Minähän en kertonut juuri kenellekään tähän kokeeseen osallistumisesta ;D

Tässä vielä yksi hauska kuva viime keväältä. Enni, Aino, Veera (the kingi), Ginny ja Lyyli.

torstai 2. lokakuuta 2008

Kesä 2008

No niin, pienen painostuksen jälkeen päätin vähän päivittää... Laitetaan muutama kesäkuva tänne. Kesälomaa vietin koirien kera Rovaniemellä ja Sevettijärvellä. Siinähän se 3 viikkoa sitten vierähtikin. Ainon kanssa käytiin parit tokokisat samalla reissulla, toisesta tuli 2-tulos ja toisesta onneksi 1-tulos. Yksi ykkönen puuttuu enää... Sais nyt aikaiseksi ilmoittaa sen johonkin...




Viljo on toipunut jalkaleikkauksesta hyvin, kiitos uintiharrastuksen. Kuukauden välein käydään kontrollissa sekä hakemassa cartrophen (meniköhän oikein?) piikkiä. Eiköhän se tästä pikkuhiljaa :D Tottista Viljo on kova poika harrastamaan ja ehkä me ens vuoden puolella päästää jo kisoihinkin, ehkä! Eilen käytiin harjoittelemassa myös näyttelyhommia. Ihan hyvin meni, mitä nyt pientä pomppimista ja mammaa yritettiin purra pyllystä ;D. Ihan on äijän elkeet siis... Mitähän se isäntä on pojalle opettanu...


Ainolla oli juoksut ja se olikin sitten tyttärensä Ennin luona hoidossa. Suuret kiitokset Heidille, joka on ehkä maailman kultaisin ihminen (mun jälkeen toki ;D). Heidi, tämä muistetaan! Tämä olikin Ainon viimeinen juoksu, koska olen päättänyt poistattaa kohdun tämän talven aikana. Saadaan sitten harrastaa rauhassa ilman tuollaisia häiriöitä.

Veerasta on tullut ihan mahdoton villittelijä, hyvä juttu, ei haittaa :D. Se on ihan höperö ja leikkii joka päivä kovasti Viljon kans. Onhan sillä ikää jo 6 vuotta, mutta eipä tuo näytä painavan. Spondyloosi ei näytä enää vaivaavan, mutta fyssari käy vääntelemässä silloin tällöin Veeraa ja siitä näyttää olevan kovastikin hyötyä.

Ai niin itestäni sen verran, että musta on taas tullu heppahullu! Pitikin käydä ratsastamassa kesällä Rovaniemellä (kuva siis sieltä). Nyt käyn pari kertaa viikossa vuokrahepalla ratsastelemassa ja kivaahan se on. Saa hyvin nollattua ajatukset siinä samalla. Terapiahevonen :D

Mukavaa syksyä kaikille ja muistakaa olla kilttejä koirillenne!