torstai 19. tammikuuta 2012

Kuulumisia piiiiitkästä aikaa

Hups, siitä onkin aikaa kun olen viimeksi täällä kirjoitellut. Osittain voin syyttää tästä Facebookia, sinne kun on niin helppo nopeasti lisätä uusia kuvia ja kertoa kuulumiset.

Veeran 9- vuotissynttäreitä juhlittiin kesällä 2011. Valitettavasti ne jäivät viimeisiksi synttärijuhliksi :(. Rakas kleptomaani trinsessamme nukkui pois 23.9.2011. Edelleen tuntuu, että en varmasti toivu Veeran kuolemasta koskaan. Veera kun oli tukeni ja turvani hyvin vaikeina aikoina ja nyt lähtö sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan, juuri kun olisin tarvinnut Veeran kaltaista tukijaa. Onneksi meillä on kuitenkin vielä punapartio, Aino ja Viljo, vaikkakin Veeran saappaat on vähän liian isot heidän täytettäväksi, ehkä sitten jonakin päivänä ;)

Ainolla oli taas joka syksyistä sitkeää virtsistä, mutta toipui siitä 3 antibiootikuurin jälkeen. Aino kävi myös kesällä-11 hammashuollossa, pari hammasta poistettiin ja yksi murtuma korjattiin. Tietysti hampaat myös puhdistettiin hammaskivestä ja kiilloitettiin. Nyt on kirkas hymy. Tammikuussa 2012 käytiin aikaisessa kontrollissa (normaalisti vuoden välein) kun tuntui siltä, että jotain vikaa siellä vielä on. Onneksi kaikki oli kuitenkin kunnossa, rouva on vain hidas luitten syöjä nykyään, kait se on uskottava :). Ainohan täyttää 2.3.2012 7 vuotta! Kylläpäs aika rientää.

Viljo meni viime keväänä melko huonoon kuntoon jalkojensa kanssa. Jatkuvaa ontumista eikä kestänyt enää kuin hädin tuskin puolen tunnin lenkkejä, puhumattakaan leikkimisestä, siitä se meni niin rammaksi, että toipuminen kesti pari viikkoa. Apexin Eskelinen määräsi Viljolle uudet lääkkeet eli nyt on käytössä kaikki mahdolliset lääkkeet mitä voi olla. Enempää ei voi enää lisätä. Viljon olo on pikkuisen kohentunut, nyt voidaan tehdä hieman pitempiä lenkkejäkin (max. 45 min.) ja Ainonkin kanssa saa leikkiä :D.

Yritän laittaa jotain jotain kuviakin tänne joskus kun muistan.

Oikein hyvää uutta vuotta 2012 kaikille ja pitäkää toisistanne huolta! Ja tietysti pitäkää erityistä huolta itsestänne!

torstai 1. heinäkuuta 2010

Veera veteraani 8 vuotta!

Vielä kerran Paljon Onnea Rakkaalle Veeralle, olet ykkönen! Toivomme vielä monia ihania ja hassun hauskoja vuosia kanssasi!

Veeran 8-vuotissynttäreitä juhlittiin kokonainen viikko kuin kuninkaallisia juhlia konsanaan :D. Juhannuksena tehtiin Veeralle perinteistä mansikkakakkua. Valitettavasti nämä mansikat eivät vielä tulleet omasta maasta, taimet jäivät keväällä istuttamatta :/.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Hakutreenejä

Pitkästä aikaa mulla oli kamera mukana hakutreeneissä. Veerahan onkin jo vanha kettu, harrastanut hakua jo yli 6 vuotta. Ainokin on harrastanut jo 5 vuotta, aloitti ihan pentuna. Ollaan käyty hakuilemassa omalla bullmastiffi-, mastiffi ja borkku-porukalla. Hieman on kokoonpano muuttunut tässä vuosien varrella, mutta uskollisesti on Kristina jaksanut meitä ohjeistaa ja kouluttaa. Suuret kiitokset hänelle, jaksaa tulla lauantaiaamuisin moneksi tunniksi meidän kanssa metsään ja vielä ilman omaa koiraa!!!

Veeran tyylinäyte Löytyi se maalimies (eli herkut)
Kait se pitää täältä metästä poiskin viedä...
Etenkin Veera on erinomainen nenänkäyttäjä, mitä paremmin ilmaa nuuhkuttaa sen vähemmän tarvitsee ottaa juoksuaskelia, ei mikään tyhmä tyttö ;D. Yleensä Veera jo tietää maalimiehen paikan ennen kuin sen keskilinjalta lähettää :D. Ja mammahan on vain autokuski, ei sillä siellä metsässä mitään virkaa ole :D

Molemmat tytöt ilmaisevat maalimiehen haukkumalla. Tässä Ainon malliesimerkki.


Tänään harkkojen lopuksi kahviteltiin ja syötiin herkkuja Veeran tulevien 8-vuotissyntymäpäivien kunniaksi. Menoissa mukana myös ystäväni Heidin mastiffi Edward.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Jospa sitä vähän päivittäis...

Enpä ole pitkään aikaan jaksanut päivittää blogia, ei suuri ylläri, ainakaan mulle :D. Hirveästi ei ole ollut kyllä päivitettävääkään koirarintamalla, ei olla käyty näyttelyissä eikä kokeissa. Toko- ja hakutreeneissä kyllä ollaan käyty joulutaukoon asti ja taas pahempien pakkasten mentyä. Perheeseen on tullut myös uusi jäsen, pieni ihminen :D.

Siina (s. 20.1.2010) tulee hyvin toimeen koirien kanssa ;D. Veera ja Aino ovat kovia hoitamaan Siinaa ja Viljo jo odottelee, että koska siitä kasvaisi mukava leikkikaveri :D. Ohessa ryhmäkuva meidän lapsista.

Veera täyttää pian 8 vuotta ja olis tarkoitus mennä pyörähtämään veteraaniluokkaan tänä kesänä. Veeralla on lupa käyttäytyä siellä ihan miten se ite haluaa, eli todennäköisesti se makaa keskellä kehää... Ainokin saattaa osallistua johonkin näytelmään, katsotaan nyt miten sitä jaksaa innostua. Viljon näyttelyt ovat takanapäin, ei valitettavasti voida enää osallistua katkaistun kulmurin vuoksi. Jo aiemmin tarkkailussa ollut alakulmahammas alkoi painaa ikävästi yläkulmurin viereen ikeneen, joten päädyimme katkaisemaan hampaan ettei se ehdi aiheuttaa suurempaa tuhoa. Mutta ei ne näyttelyt niin tärkeitä meille ole vaikka kivahan se on niissä käydä ja nähdä tuttuja, tosin sitä voi tehdä ilman koiraakin ;D

Siinan ja Viljon tuijotuskilpailu. Taustalla Aino läähättää helteisen toukokuun lenkin jälkeen.

perjantai 28. elokuuta 2009

Viljo Veikko Viljami 2 vuotta!

Maanantaina 24.8. juhlittiin Viljon 2- vuotissynttäreitä! Nyt on meidän pikkumies "täysi-ikäinen". Mieleltään silti kuin pikkupentu...

Joensuu 15.-16.8.

Matkasimme Viljon kanssa viikonlopuksi Joensuun kaksi päiväiseen näyttelyyn. Kansallinen lauantaina ja sunnuntaina KV. Matkaseurana meillä oli Johanna perhe, Ainon pojan, Häkkisen kanssa. Kiitos vielä kerran matkaseurasta!

Viljo sai molempina päivinä sertit ja Häkkinen sai Cacibin, joten reissu oli todella onnistunut. Viiville vielä onnittelut Oilin ROP ja VSP sijoituksista! Tässä Viljon arvostelut:

Joensuu kansallinen 15.8.2009
Tuomari Marija Kavcic, Slovenia
ERI NUO1, PU1, SERTI, VSP
Nearly 2 years old. A good size. Big head, broad skull. Not enough
exacurated stop. Wrinkled skin on the skull. Correct bite. Full lips.
Dark deep-set eyes. Excellent ears. Strong neck. Deep broad chest.
Excellent front. Slightly arched topline. Well-balanced side movement.
Correct coat and colour. Good temperament.


Joensuu KV 16.8.2009
Tuomari Walter Schicker, Saksa
ERI NUO1, PU2, SERTI, vara-CACIB
Very well constructured. Expressive head. Black muzzle. Strong bite.
Broad skull. Well constructured lips. Dark eyes. Ears carried
correctly. Muscular neck. Solid body. Strong bones. Dense coat.
Friendly character. Moves easily, in one line.

Kiitos Johannalle kuvista!

Metsästetään sitten sitä viimeistä sertiä ensi kesänä :D

Kesäloma 2009

Minun lempipaikka, Turkkajärvi.

Tuli taas pyörähdettyä pohjoisessa. Ensin matkattiin Mihkalijärvelle (Sevettijärvi) mummolaan. Sääskiä oli ihan pirusti tänä kesänä. Viljoa se ei tuntunu haittaavan, se huomas, että jos pysyy vauhdissa niin ei sääsket ehdit purra :D. Tyttöjen mielestä sääsket on ihan hirveitä, ei ulkona voi olla kovin kauaa kun silmät jo turpoo...

Meidän kakarat Kaunispäällä, Saariselällä. Viikon mökkeilyn jälkeen palattiin Rovaniemen seudulle, treffailemaan kavereita ja muita sukulaisia.
Veera, Aino ja Calle Ounasjoella.
Paluumatkalla etelään pistäydyimme Mikkelin KV näyttelyssä Viljon kanssa, ERI NUO2 PU4 (muistaakseni).